Huove

Tukeva Liukuja

Ei, otsikolla en viittaa itseeni, vaan Bulky Slider (BS) –haukiperhomalliin. Innostuin pk.netin keskusteluiden pohjalta vääntämään Pohjolan Perhokalastajan numerossa 2/2011 esiteltyjä sutturoita ja ihan otikkaan oloisia niistä tulikin. Itse olen onnistunut kyseisen numeron jonnekin hukkaamaan (sapettaa kovasti), mutta aktiivinen yhteisö pk.netissä hommasi minulle ohjeet. Tosin nämä väännökset tuli tehtyä ennen ohjeiden näkemistä, mutta oikein ne tuli tehtyä.

Slider1_1

Pari Bulky Slideriä kevään koitoksiin tutuissa luottoväreissä.

BS:n rakentelu aloitetaan pyrstöstä. Itse tykkään kovasti schlappenpyrstöistä, sillä ne ovat todella eläviä. BS:iin sellaisen tehdään, ja päälle sidotaan hieman kimalteita ja keinokuitua. Pyrstön voi myös halutessaan tehdä kokonaan keinokuiduista (ohjeissa käytetään slinkyä, itse käytän sitä ja kanekalonia).

Sitten riipaistaan craft fur –suikale rungolle kiertämällä. Tästä saadaan mukaan CFD:n elävyyttä ja ennen kaikkea craftista on todella helppo tehdä perho. Itse ennen viimeistä kierrosta kiinnittelen vielä vähän kimalteita, kierrän viimeisen kiepin ja jätän tilaa vielä päähän.

Tilaa tarvitaan, sillä BS:iin laitetaan vielä päähän keinokuituja. Näin saadaan kokoa ja näköä perholle aivan toisella tavalla, kuin pelkästä craftista sidottuihin. CFD:t ovat jääneet minulla vähälle käytölle juuri niiden kynämäisen profiilin takia (vaikka on niilläkin kaloja tullut, ei siinä, mutta kun ei luotto riitä niin ei). BS korjaa tämän ongelman onnistuneesti.

Alkuperäisessä reseptissä ei epoksipäätä ole, mutta minä moisen vielä lisäsin, sillä silmät vain näyttävät hyviltä. En tosin tiedä, oliko itse aina vai mies ruosteessa talven jäljiltä, sillä päistä tuli todella sameat ja rumat. No, onneksi täydellisen tasainen ja kirkas epoksipää ei taida olla haukiperhon tärkein asia.

BS yhdistää siis mainiosti tunnettujen haukiperhomallien parhaita puolia. Schlappenpyrstön elävyys yhdistyy craftin helppouteen ja slinkyn antamaan profiiliin. Aivan HD:n elävyyden ja profiilin tasolle ei taideta pääsä (bucktail on vain varsinkin näissä isoissa perhoissa niin mahtava matsku), mutta kestävyys on ihan toista luokkaa. Lopputulos on hyvin lupaavan oloinen, vaikka aivan samanlaista läskiprofiilia en vielä saanut aikaan kuin moni pk.netissä tuotoksia esitellyt kanssasitoja.  Kunhan se saamarin kausi vain alkaisi, niin pääsisi sitten lopullisille makutuomareille tuotoksia esittelemään.

Makutuomari työssään.

P.S. Löysin kanekalonia niinkin yllättävästä lähteestä, kuin paikallisesta orientaalimarketista tuossa Tuulensuussa. 5,90€ nippu ja 14,90€ kolme, yhdestä tosiaan riittää materiaalia ahkerammallekin sitojalle todella pitkäksi aikaa.