Oppirahojen maksua – ja kalliisti
Noniin, meritaimenkausi on avattu, ja olipahan reissu, joka opetti ja innosti noviisia todella paljon, mutta herätti samalla myös kysymyksiä. Tuloshakuisille lukijoille laitan alkuun lyhyen raportin tapahtumista, mutta pidempiin pohdintoihin taipuvat voivat hiljentyä pohdiskelemaan kanssani opittua.
Viime talvena Ahvenanmaan reissulla Honkasalon Lauri valaisi, minkälaisia paikkoja meritaimenen kalastajan kannattaa hakea. Mukava, etelään tai länteen avautuva kivikkoinen ja rakkoleväinen ranta on hyvä, mutta paras tuntomerkki hyvälle taimenrannalle on syvän veden läheisyys. Nyrkkisäännöksi hän opasti sellaisen kymmenen metriä vettä (tästäkin on tosin huhujen mukaan poikkeuksia). Kulutin vuoden vaihteessa yhden iltapäivän kirjastossa tutkien merikortteja, ja löytyihän sieltä kriteerit täyttäviä paikkoja myös Porin suunnalta.
Testireissua en saanut järjestettyä ennen viime perjantaita. Tänä syksynä olen heittänyt haukireissua Perhokalastajat.netin kautta löytyneen Torniosta Tampereelle naisen perässä muuttaneen Jarin kanssa. Marraskuun alun kylmissä sisälahdet jo jäätyivät (haukireissuista tarkemmin myöhemmin), joten päätimme jättää Hollow Decieverit lepoon ja avata taimenkauden. Melkoinen avaus siitä tulikin.
Lyhyesti kun luvattiin kertoa (ei aina meikäläisellä tapana), niin menköön. Keli oli melkoisen rapea, mutta taimenen kalastajalle erinomainen. Reipas etelätuuli, jossain siellä 8m/s korvilla, puuskissa aina 12m/s asti, ajoi vettä pohjoiseen ja pinnan nousuun. Sateen tuhnuinen ranta, ilma noin 8 astetta ja vesi noin 3 astetta. Ensimmäinen tapahtuma tuli iltapäivästä Jarille, kun miehen kahlaillessa ja lillutellessa Ambulanssin väristä Drag’s Devilä edessään siihen kävi pyörähtämässä kolmeenkin otteeseen pienehkö, alamitan rajoilla ollut taimen. Tapahtuma tuli laajan, veden alle matalana jatkuvan niemen päältä, noin polvisyvyisestä vedestä. Paikan ylitse löivät aallot vaahtopäinä. Kalastelimme tämän jälkeen rantaa eteenpäin noin tunnin, jonka jälkeen alkoi hämärtämään. Jari lähti ensimmäisenä takaisinpäin kalastaakseen matkalla tapahtuman antaneen matalikon läpi, itse tulin ehkä vartin päästä perässä. Ihmettelin, kun mies istuu kivellä kiskomassa röökiä, vaikka illan parhaat kalastushetket olivat käsillä. Kun pääsin kohdalle, alkoi hän kertoa kädet täristen tarinaa elämänsä kalasta. Jari oli kalastanut matalaa niemen kärkeä, kun vaahtopäiden välistä oli tällännyt iso kala. Ensimmäinen syöksy oli ollut viisikymmentä metriä suoraan selälle päin. Hetken muljattuaan kala parkkeerasi parin isomman pintakiven läheisyyteen. Perukkeen katkomisvaara oli ilmeinen, mutta kun kalan luoksekaan ei päässyt kahlaamaan, Jari koitti saada kalan kävelytettyä pois kivien luota. Taimen oli riemastunut tästä, ottanut vauhtia ja esittänyt näyttävän hyppysarjan. Kuudes hyppy jäi viimeiseksi perhon irrotessa. Suurin Jarin taimen on 5,5-kiloinen Pohjois-Ruotsista uistelemalla saatu. Tämä oli ollut isompi. Reilusti.
Sanomattakin selvää, että miestä söi. Minä kuitenkin innostuin tapahtumasta, ja paiskoin hullun kiilto silmissä vielä viimeisen vartin, kunnes pimeys pakotti lopettamaan ja palaamaan autolle. Jari ei täriseviltä käsiltään enää kalastamaan pystynyt. Reissu oli kuitenkin kaiken kaikkiaan aivan loistava, paljon parempi kuin osasin odottaa ensimmäisestä pistosta aiemmin tuntemattomalle paikalle. Tämä loi todella paljon uskoa omaan tekemiseen, ja on varmaa, että viimeiseksi taimenreissuksi tämä ei jää, ja samoille mestoille vielä palataan.
Opittua, satunnaisessa järjestyksessä
1) Meritaimenta on mahdollista saada perholla rannalta heittämällä.
2) Taimenpaikan löytäminen itse puuduttamalla persettään kirjastossa merikortin ääressä on mahdollista.
3) Kalatapahtumien saaminen omin voimin löydetystä paikasta on aivan uskomattoman hienoa.
4) Kaverin perhossa pyörähtämässä käyneestä alamitan rajoilla olleesta taimenesta voi innostua niin paljon, että meinaa kusta kahluuhousuun.
5) Elämänsä kalan menettäneelle kaverille on laiha lohtu todeta, että “parempi vaan kun et saanut ekalla reissulla semmosta mörköä ylös.”
6) Taimenet voivat olla uskomattoman matalassa myös kovassa aallokossa.
7) Meritaimenta ei suotta kutsuta tyrskytaimeneksi.
8 ) Kannattaa kalastaa ennakkoluulottomasti, varsinkin jos varsinaista kokemuspohjaista tietoa ei ole.
9) Perho kalastaa aina, kun se on vedessä.
10) Aina ei välttämättä tarvita niitä 30-metrisiä siivuja, että saa kalaa.
11) Lyhyillä heitoilla perhon hallinta ja tuntuman pitäminen kovassa aallokossa on helpompaa.
12) Guiden Coastal uppoaa liian hitaasti rankalla kelillä.
13) Asiaa voi hieman auttaa käyttämällä nopeammin uppoavaa peruketta.
14) Pienetkin rannanmuodot voivat aiheuttaa suuria virtauksia.
15) Näiden virtausten alueelta löytyy kaloja.
16) Pitkät pehmeäsiipiset perhot á la Gränd Fjyyr eivät toimi kovassa aallokossa, vaan siipi on jatkuvasti koukun mutkan ympärillä.
17) DD on toimiva peli, ainakin ambulanssivärisenä.
18) Kovassa kelissä on tärkeää, että varusteet ovat hyvät, niin itse kalastusvarusteet kuin erityisesti vaatetus.
19) Isolla aallokolla on helpompi etsiä heittopaikaksi vaikkapa kivi, heittää siitä sektori läpi, kahlata rantaan ja etsiä uusi paikka.
20) Merta on seurattava herkeämättä, että osaa ottaa isot aallot vastaan.
21) Herkeämättä seuraaminen on hankalaa, kun kahlaa rantaan selkä merelle päin.
22) Taimenenkalastuksessa kovassa kelissä on nuoren (tai nuorenmielisen) miehen harrastukseltaan toisinaan kaipaamaa extrememeininkiä, tästä on laiturin nokassa torkkuen tapahtuva mato-onginta kaukana.
23) Meritaimenen perhokalastus on aivan saatanan siistiä!
Sitten muutama kysymys
Itselläni ei juurikaan ole aikaisempaa kokemusta kovassa kelissä kalastamisesta, joten kysymykset liittyvät lähinnä niihin.
1) Missä kala luuraa isolla aallokolla? Vähän saimme jo vastaustakin, mutta kahden kalan perusteella ei ehkä kannata tehdä kovin pitkälle vieviä johtopäätöksiä. Oma oletus oli, että kalat eivät vain voi olla rannalla murtuvien aaltojen seassa pyörimässä, vaan olisivat hieman syvemmällä aaltojen alla. Tämä reissu kuitenkin osoitti toisin, kontaktit saatiin matalikolta, jonka yli aallot löivät vaahtopäinä.
2) Minkälaisia siimoja/muita vermeitä käyttää isossa aallokossa? Coastal upposi aivan liian hitaasti, jotta siitä olisi mitään varsinaista hyötyä ollut tatsin säilyttämisen kannalta.
3) Entä perhot, pitääkö ne saada aallon alle, vai voivatko ne lillua ja pyöriä vaahtopäiden seassa? Itse käytin hieman raskaampia perhoja, jota ehkä uivat hieman syvemmällä ja tasaisemmin, mutta toisaalta monet saaliskohteet pyörivät avuttomina aallokossa, ja näitä herkkupaloja taimenet (oletettavasti) kyttäilevät siellä rannan pesukoneessa.
Näitä kyssäreitä pitää vielä pohtia kokeneemmassa seurassa, ehkäpä jo tuossa itsenäisyyspäivän tienoolla, kun lähdemme perinteiselle (onhan tämä jo toinen kerta) itsenäisyyspäivän Ahvenanmaan turneelle.
Nyt keli oli sen verran kehno, etten viitsinyt kameraa kaivaa esille suojapussista. Niinpä kuvakollaasissa on otoksia viime itsenäisyyspäivän reissulta Eckeröhön. Siellä keli oli kevyempi ja kalat harvemmassa.
Visa viskoo Eckerössä.
Sininen hetki. Tähän sopisi soimaan Platipus –levymerkillä julkaistu Union Jackin tranceklassikko Two Full Moons and a Trourt.