Huove

Taas mennään, suuntana down under

kamat_new_zealand1.jpgHere we go again. Nyt alkoi taas polttelemaan kalareissu ihan viimeisen päälle. Pakkaan parhaillaan viimeisiä tavaroita, kohtana Melbourne Australia ja siitä edelleen ennen joulua useampi päivä kalastelua Uudessa Seelannissa, pohjoissaarella. Olen menossa Larissan kanssa Danin ja Paulin luo viettämään joulua, ja päättelin että kerta nurkilla ollaan, voisi poiketa kalassa.

Luin pk.netistä että kahluukamppeita ja perhoja on turha yrittää viedä maahan. Tosin, lueskelin New Zealand biosecurity sivuja, joissa on hyvät ohjeet maahan tuleville kalastajille (mitenniin? onko meillä turismia?). Näiden mukaan maahan saa tuoda kumipohjaiset kahluukengät! Hähää. Arvatkaas mitä säästin Bozemanista? Noniin, Simmsin Aquastealthit vaan laukkuun ja menoksi.

Muutoin mukaan on lähdössä #5 ja #7 vavat, vähän olen vielä pihalla mikä toimii ja mikä ei. Tarkoituksena olisi löytää jotain vähän reilumpaa kirjolohta mestoilta.. saa nähdä kuin äijän käy. Pyhänä tavoitteenani on raportoida matkan vaiheita suoraan Huopeeseen, sitä vartenhan tämä äänitorvi on laitettu tulille. Huomenissa ensin suuntana Oulu -> Helsinki -> Hong Kong -> Melbourne. Palaan poolille.