Huove

Pituusheittoa Pirkanmaalla

Synttärisunnuntain kunniaksi suunnistin tänään seuraamaan heittokisoja Pirkkahallin parkkipaikalle. Keli suosi ja vähänkin pidempään jos olisi auringossa viihtynyt, olisi tarvinnut jo alkaa rasvoja levittelemään.

Pojat ovat perustaneet oman pituusheittoyhdistyksen tänne Tampereelle, C.C. Ruffnecks Ry:n. Tämä oli yhdistyksen ensimmäinen kisa, ja porukkaakin oli valunut paikalle jonkin verran. Kisaajia oli kymmenen, ja lisäksi meitä bändäreitä oli kourallinen.

On tuo pituusheitto vain komian näköistä puuhaa, kun pitkää siimaa pidetään ilmassa voimasta säästämättä. Jäätävän kovia tuloksiakin oli, erityisesti J-P Pohjola oli tuloksissa trout distancessa omaa luokkaansa.

JM

Herra Tuupola näyttää mallia siitä, kuinka kisasiima lentää.

Itse en uskaltautunut kisaan mukaan, mutta pääsin vähän J-M:n setillä testailemaan. Kasin Looppilaisella viuhuttelin kisasiimaa (taisi olla Rion Tournament Gold). Aika mukavasti se vitosen siima jaksaa vähän ytäkämmäkin vavan ladata, kunhan on kunnolla siimaa pihalla.

Melkoista hosumista oma heittäminen oli, mutta kyllä se tupsukka mittaradalla kolmenkympin paremmalle puolelle tipahteli tasaisesti. Ei ihan toivotonta siis, mutta muutama metri lisää jostain pitäisi keksiä. Hmm, pitäisiköhän sitä hankkia siima ja alkaa reenaamaan, olisi offseasonillekin sitten touhuttavaa muutakin kuin perhon sidonta, kun tätä ylimääräistä aikaa kerran niin pirusti on.