Kalastusta 16468 km poissa kotoa
Osa 1. Oppaan kanssa kalassa, aka. Kuravellistä kuusikkoon.
Toisen kalastuspäivän suhteen oli suuria odotuksia, olihan nyt se päivä kun lähtisin oppaan kanssa joelle. Edellisen päivän iltana alkoi sataa kaatamalla, ja sain Lindsayltä puhelun että lähtisimmekin kauemmas saaren toiselle puolelle. Rotoruan lähistöllä olevat joet olisivat huomenna täyttä mutavelliä ja kalastus ei onnistuisi.
Aamun valjettua Lindsay kaartaa pihaan isolla, useammankin kalareissun nähneellä Nissanin maasturilla, rekisterillä G0 F1SH. Hyvältä näyttää siis, löytyi oikein vanhan linjan kalamies oppaaksi. Lindsay varoitteli että keli on todella huono, ja ajaisimme vuorijonon toiselle puolelle jossa yleensä on kuivempaa ja joet kirkkaampia.
Reippaan 3 tuntisen ajomatkan jälkeen surkeassa kelissä, jota lähinnä voisi kuvata suomalaisittain rankan ukkoskuuron ja hernerokkasumun yhdistelmäksi — täällä kuulemma “Oh Sam, it’s just rain”. Kiivettyämme saaren itäpuolella olevan vuorijonon yli paljastui karu totuus, vettä tuli kuin esterin ahterista, jopa uusseelantilaisittain. Eteen ei nähnyt ja purot vyöryivät eteenpäin kantaen mutaista velliä kohti kristallinkirkkaita jokia.
Kun saavuimme perille Mohaka Riverille, oli Lindsay aivan sanaton minun kiroillessani suomeksi. Joki velloi pitkin pusikkoja, jättäen itse kuravellikuninkaan Simojoenkin heinäkuun tulvat kakkoseksi. Reilut 16500km matkaa ja tämä oli lopputulos, alkoi kiroiluttamaan oikein kunnolla. No, ärräpäät tunnetusti helpottavat oloa, ja päätimme selvittää mitä oikein oli tapahtunut. Menimme paikalliseen majataloon kysymään mitä oikein oli tapahtunut. Kuulemma edellisenä yönä oli ollut “cloudburst“, jossa vettä voi tippua kymmeniä senttejä muutamassa minuutissa. Tämä selvisi noin varttitunnin selvityksen jälkeen, paljastui nimittäin että paikallinen lammasfarmari – maanviljelijä itse – oli nyt pellolla selvittämässä tuhoja mutta oli jättänyt meidän onneksemme(?) puheliaan emäntänsä kotiin vahtimaan lapsia. Noniin, kaikki alueen joet olisivat siis kalastuskelvottomia päiväkausia.
Ei muuta kuin nokka takaisin kohti Rotoruaa ja etsimään kirkasta vettä. Lindsay sanoi, että nyt ei tulisi olemaan helppoa. Hän ei muistanut että tilanne olisi ollut näin paha ainakaan 30 vuoteen. Kiva. Sainkin äkkiä tittelin “Rainman” (Icemanin ollessa varattu), minulle ehdotettiin että voisin varmasti viedä takaisin osan sateesta kuivuudesta kärsivään Melbourneen. Useamman tunnin jokia koluttuamme löytyi eteläisen pallonpuoliskon suurimmasta kuusiviljelmästä – Kaingaroa Forestista – kirkasta vettä. En osaa tarkkaan kuvailla kuinka iso kuusikko oli kyseessä, mutta jotain kertoo se, että sieltä ajetaan satamaan 420 tukkirekkaa päivässä. Joka tapauksessa hiekkainen maasto muistutti lähinnä kotoisia hiekkaharjuja, joissa kasvaa mäntyjä. Se suodatti tehokkaasti järkyttävän vesisademäärän ilman että joki meni aivan kelvottomaan kuntoon. Joen nimi
oli Rangitaiki River.
Helpottavan kahvikupposen ja Lindsayn vaimon leipoman kerrassaan loistavan rusinakakun jälkeen hyppäsimme jokeen. Kalastustapana toimi nymfikalastus ylävirtaan indikaattorin kanssa – jotain mitä tulen varmasti harrastamaan kotosuomessa reilusti. Kalastustapa on lähes larvastusta, erona tosiaan se että hauleja ei käytetä, uitot ovat pidempiä ja käytetään indikaattoria. 
Tykkään, ei ole ihan niin ronkkimisen meininki kuin larvastuksessa.
Tunnin kalastuksen tuloksena saan kaksi kuvankaunista kirjolohta, tili siis auki! Paikalliset kalat ovat erittäin kovia taistelijoita, ja toinen kirjolohista ampaisee pohjasiimoille ihan kevyesti. Perukkeina käytetään vahvoja fluorocarbon -siimoja, joten kaloille voi antaa reilusti painetta. Ne pitää kuulemma pysäyttää ennen kuin ampaisevat ryteikköihin, joo joo. Arvaa yritänkö 🙂
Noin parisataa metriä ylävirtaan vaihdan pinturiin, ja Royal Coachman pettää virran sivusta n. 3kg kirjolohen. Otti on kuin lohella konsanaan, vesi räiskyy. Tiputan kalan yli 5min väsytyksen jälkeen, kala ampui pari koskea alaspäin vaikka yritin kaikkeni pysäyttää sitä. Ihme kyllä v-kerroin ei noussut oikeastaan laisinkaan, olo oli kuin itse Henrik Mortensenillä. “I got the best of it”. Saan pinturilla vielä kaksi kalaa, joten nyt saldona on 4 uskomattoman kaunista ja ehjäeväistä kalaa, kokoluokassa 1,5-2,5kg.
Lähdemme etsimään lisää kalastettavaa vettä. Seuraavana kuivuneet Flaxy Lakes, Kanava ja reissun lopetus.