Huove

Hopeaa Lauttasaaresta

Meikäläinen on istunut nenä tiukasti kiinni tenttikirjassa viimeisten viikkojen ajan, eikä kalalle ole ehtinyt. Samulille kun soittelin, niin Oulussakin on ollut kiireistä, ja Jukkiksen lohikausihan loppui jo aikaa sitten. Joten hiljaista on pidellyt onkimisen ja siksipä myös raporttien suhteen.

Onneksi joku sentään pääsee kalalle. Tänään heräsin puhelimen pärinään. Pikku pöpperöissä vastasin, ja toisesta päästä kuului lähinnä suoraa huutoa. Jari oli tehnyt piston Lauttasaareen, ja viimein sitkeys palkittiin: 57 senttiä ja noin 2,5 kiloa Itämeren hopeaa nousi rannalle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Miehen itsensä kertomana homma meni näin:

“Aamulla vein Kiian töihin ja ajattelin samalla pistäytyä Lauttiksessa
tunnin verran siimoja oikomassa. Keli näytti sumuiselta ja lounaan puoleinen tuuli painoi kovaa vasten kasvoja, ehkä noin 10 m/s. Vesi oli todella matalalla, ainakin puolimetriä normaalia alempana. Aikaisemmat onkipaikat vaikuttivat nyt mahdottomilta kalastaa.

Perhoksi valitsin pienen Hailin, jolla olin saanut aiemmin pienehkön kalan Porkkalasta. Väri oli tietenkin pinkki/keltainen. Kahlailin ison hatun eteläkärkeä kohti ja heittelin koko välin hankalissa tuulissa. Pari tippiä piti vaihtaa tuulisolmujen takia.

Eteläisimmässä kärjessä on ehkä makeimman näköinen paikka koko
Lauttiksen alueella. Pitkälle työntyvä matala ryyditettynä kuplavolkkarin kokoisilla kivillä. Ensimmäisellä heitolla kiviviidakkoon tapahtui salaman nopea tärppi. Kala oli heti ilmassa. Oli huojentavaa nähdä että nyt on isompi, monen pettymyksen jälkeen pienempien kalojen muodossa. Perhoa ei suupielessä näkynyt joten oli helppo nauttia kalasta pelkäämättä perhon irtoamista.

Väsyttelin villin taimenen kuitenkin aika äkkiä ja eleettömästi. Haavia ei ollut, joten kala oli talutettava rantaan kuin lohi konsanaan. Homma onnistui ja vedin kalan pitkälle kivikkoon. Vasta nyt aloin tajuta, että se oli siinä! Kalasta kuvia ja veret pihalle. Soittokierros parhaille kalakavereille teki olosta epätodellisen.

Sanotaan nyt että 300 tuntia ei riitä ajassa tähän ensimmäisen isomman saantiin ylös asti. Tilaisuuksia on ollut, mutta aina ovat jumalat olleet väärällä
puolella. Tätä osaa arvostaa senkin takia kaikista saamistani kaloista
eniten. On se helvetin hankalaa.”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ei voi muuta kuin onnitella! Kova yrittäminen siis palkittiin lopulta. Hyvät tunnelma itselläkin sekä kaverin, että myös omasta puolesta: tämä antaa uskoa, että noita taimenia on mahdollista merestäkin saada.

Itsenäisyyspäivälle on taas varattu Gotlannin reissu, ehkäpä siellä se meikäläisenkin kuparinen menee rikki.