18.6.2008 Gillienä Simojoella
Tämä topiikki ei ole vitsi, ei edes huono sellainen. Kuten Samuli jo edellisessä raportissaan mainitsi, myös ylemmät voimat ovat huomanneet Huoven poppoon piilevät perhokalastuskyvyt ja näin ollen saimme kunnian olla ensimmäisellä varauskierroksella Simojoen kalastusoppaita värvätessä. Tämähän voisi tuntua suurelta kunnialta, mutta…..
Joka tapauksessa törötin keskiviikkona 18.6 klo 17.00 Lohirannan leirintäalueella ja virittelin heittovälineitä pelikuntoon. Tällä välin kokoustiloissa hikeään pyyhki toistakymmenpäinen ihmisjoukkio suuresta kansainvälisestä metsäyhtiöstä tietämättä illan suurta spektaakkelia. Kuuden maissa porukka purkaantui pihalle ja ilmeistä päätellen edessä oleva tapahtumanumero oli yllättävä jokaiselle osallistujalle. Myös oma hämmennykseni oli melkoinen, kun ymmärsin, että edessäni on poppoo, joka ei ole elämän kuuna päivänä perhovapaan koskenut. Että se siitä kalastusopastuksesta….
Eipä siinä, heiton opettaminen on ihan jeesjees hommaa. Tosin en ole saanut koulutusta perhonheiton opettamiseen, olenhan itsekin täysin koulutusta vailla oleva perhonheittäjä. On muuten huomattavan paljon helpompi heittää itse, kuin opettaa pystymetsästä tulleita käsittelemään perhovapaa. Jouduin tosissaan käyttämään kaiken mahdollisen keskittymiskyvyn, jotta olisin päässyt opetuksessani niin perustasolle, kuin tämän ryhmän kanssa tilanne vaati. Vähän sama fiilis, kuin opettaisi vaahtosammuttimen kokoista tenavaa ajamaan pyörällä ensimmäistä kertaa. Mieleen palasi väistämättä ajat viidentoista vuoden takaa, jolloin itse tartuin perhovapaan ensimmäisen kerran. Ei rytmiä, ei koordinoituja liikeratoja, ei tämän taivaallista ymmärrystä perhonheittoon liittyvistä fysiikan ihmeistä. Voimaa riittävästi liikaa ja jos siima ei lennä niin vielä lisää voimaa, puristus rystyset valkeina vavasta ja niin edelleen. On se vaan jännä, miten käsittämättömän helppoa on aivan perusjutut heitossa tehdä täysin väärin. Ei vaikka kuinka pyrkii kädestä pitäen neuvomaan niin saman tien kun opastettava saa vavan kouraan niin mikään oppi ei ole mennyt perille.
Tulimme siis opastettavien kanssa yhteisymmärrykseen siitä, että perhonheitto on todella vaikeaa…mikä itselleni ei ollut mikään uusi uutinen. Parin tunnin sessiossa ei paljon asioita ehdi lävitse käydä, mutta loppujen lopuksi jokainen opastettava osasi käsitellä perhovapaa kohtalaisesti ja heittää siimaa kohtuullinen kauniisti sen pakolliset kymmenen metriä, joka useimmissa tilanteessa riittää kalastukseen aivan varmasti. Jokainen luultavasti uskoi seikan, että kymmenestä metristä neljäänkymmeneen metriin tarvitaan vuosien työ, eikä se jokaiselta onnistu edes vuosien jälkeenkään. Perhonheitto on taiteen- ja tieteenlaji mitä suuremmissa määrin.
Ehdin myös opastuksen päätteeksi käväistä oikeasti kalassakin. Hanskan niskalla vesi huilasi jo kohtuullisen mallikkaasti, mutta riutalle ja ottikivelle ei vielä uskaltanut kaahlata. Niskalla oli pari kaveria Pudasjärveltä perhoa heittämässä, mutta hiljaista oli ollut koko illan. Manasivat siimojansa, kun eivät saaneet perhoa lentämään keskivirtaa pidemmälle ja manaaminen yltyi, kun käväsin vetäsemässä laskulla siimat suoriksi vastarannan pusikkoon. Epäilivät, että on tainnut tälle kesälle tulla enemmänkin heitettyä…liekköhän…lahjattomathan ne reenaa, vai miten se oli…
Heitin sitten talviturkinkin vielä kahloessani sähkölinjan alusmonttua ruoppaamaan. Tais olla kolmas kerta kyseiselle pelipaikalle pyrkiessä, mutta lämmin sää ei tarhtia hidastanut, vaikka vesivana lirisi pitkin persvakoa;). Sähkölinjan montussa joku pienehkö eläjä kävi perhoani tukistamassa, mutta eliön lajitunnistusta en parin nykäisyn perusteella pystynyt päättelemään. Palatessani niskalle ja kierrosta heittäessäni sain tukevan tärpin niskan alla olevasta ammeesta. Valitettavasti olin TAAS turhan hätäinen ja nykäisin perhon kalan suusta pois. Manaamiseksi meni siis tämäkin reissu, mutta vielä se Hanskan niska joku kerta joutuu nöyrtymään, viimestään eläkepäivillä!
Vesi siis makimoilleen, lämpö n. 16 astetta ja vielä kestää laskea jonkin verran, jolloin perhokalastus on parhaimmillaan. Tällä viikolla olis tarkotus keskiviikkona käydä koeajamssa Samulin hankkima Loop Multi 15 kinttusena. Tosin itse joutuu ihailemaan vapaa hyvän matkan päästä, sen verran elämä ja perhokalastus on miestä opettanut, että tällä tulo/meno – suhteella ei toisen vapaa sovi mennä testailemaan. Lisäksi ensi perjantaiksi on taas tulossa opastuskeikka Simojoelle. Tällä kertaa päästään jo kalastamaan, sillä Etelä-Suomesta on tulossa muutaman hengen polttariporukka, joka halusi perjantai-illan pyhittää kalastukselle ja olivat toivoneet joen tuntevaa opasta näyttämään vähän paikkoja. Mistähän sitä sen joen tuntevan oppaan löytäs….